Liikuntahalli on yhteisen uurastuksen tulos

Projektin taustaa

Opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen myönsi Vuolenkosken liikuntahallille 0,4 miljoonan euron valtion tuen vuonna 2017. "Usko liikuntapaikkojen rakentamisella saavutettavista terveydellisistä vaikutuksista on kunnissa vahva tiukoista taloudellisista ajoista huolimatta", painottaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. 

Vuolenkosken kyläyhdistys käynnisti rahankeräyksen liikuntahallin hyväksi. Rahankeräys on osa kylän yhteistä ponnistusta liikuntahallin rakentamiseksi. Kylä on sitoutunut tehtävään 200 000 euron osuudella. Tästä puolet on rahoitusta, puolet talkootyötä. Positiivisia asioita on tapahtunut ja pian Vuolenkosken liikuntahallissa liikutaan!

 

Vuolenkosken kyläalueelta on puuttunut sisäliikuntatila, jonka tarve on ollut aina ilmeinen. Lähin kunnallinen liikuntatila löytyy Kausalan Ravilinnasta (etäisyys 38km). Koululla oleva voimisteluhuone on täytetty pulpeteilla ja otettu opetuskäyttöön jo vuosia sitten. Vuolenkosken ala-asteella ei olla harrastettu sisäliikuntaa tilan puutteen vuoksi. Urheiluseura Kirin ylläpitämä kenttä on onneksi aktiivisen koulun kovassa käytössä ympäri vuoden. Myös kevytväylä toimii yleisenä liikuntapaikkana. Kiitos kyläläisten, jotka aikoinaan rakensivat kevytväylän yhteiseksi hyväksi.

Kaikkihan lähtee tarpeesta, tai tässä tapauksessa kyläläisten omasta tahdosta sekä oivalluksesta. ”Kylälle ei toteuteta mitään ellei me itse siihen sitouduta” -periaatetta noudattaen marraskuussa 2011 perustettiin hallityöryhmä, jonka tarkoitus oli lähteä selvittämään, miten liikuntahalli olisi mahdollista toteuttaa. Projekti haluttiin koko kylän yhteiseksi, ja näin ollen kyläyhdistyksen kyläkokous antoi valitulle työryhmälle valtuudet edetä asian kanssa. Kylän panos tulee olemaan merkittävä, joten liikkeelle lähdettiin sitouttamalla kyläläisiä ideaan mukaan.

Rakennuspaikkana olisi 2008 valmistuneen paloaseman vierusta, jonka suunnittelun yhteydessä tiloille oli jo varaus. Tilatarpeen miettiminen, suunnitteleminen sekä kunnan kanssa yhdessä toimiminen on ollut odotetusti aikaa vievää, mutta silti antoisaa sekä tarpeellista. Oikeat ihmiset ovat olleet oikealla asialla.

Tilat tulevat ensisijaisesti koulun käyttöön, mutta merkittävä käyttäjäryhmä ovat kyläläiset, niin vakituiset kuin vapaa-ajanasukkaat. Myös kyläalueen erityisryhmät ovat kiinnostuneita tilojen hyödyntämisestä.

Tilojen puute on ollut nähtävissä, joten ongelmana ei koettu olevan käyttöasteen vaan miten tilat rahoitetaan ja miten ne saadaan rakentumaan. Vuolenkosken Malli eli kevytväylä –tyyppinen toteutus, jossa liikkeelle lähdetään käyttäjien tarpeen, sekä aktiivisuuden mukaisesti todettiin jälleen kerran toimivaksi.

Kun yhdessä toteutetaan jotain, tullaan sitä myös arvostamaan. Tämän vuoksi jokaisella on ollut mahdollisuus osallistua ja antaa kortensa kekoon. Ja mukaan on saatu kylän seurat ja yhdistykset, yritykset kuin yksityishenkilötkin. Ja olemmehan saaneet huomiota myös lahjoitusten kautta, esimerkiksi, kun IDO täytti 140 vuotta vuonna 2014 ja lahjoitti liikuntahalliin vessan ja lavuaarit. Katsoppas lisää Vuolenkoski Facebookista

Tilojen suunnittelussa tuli pitää järki kädessä eli kustannukset aisoissa. Liikuntahalli pitää sisällään liikuntatilan jonka koko on 15x25m (432,5m2). Tilat mahdollistavat monipuolisen sisäliikunnan, mutta myös samalla tilaisuuksien pitämisen. Kunnallinen rakentaminen vaatii tietenkin enemmän tiloja sekä vaatimuksia rakennukselta. Liikuntahallin kaavailtu kokonaispinta-ala on 750,5m2. Tiloissa on pukuhuoneet, vessat, ilmastointihuone, siivoustila, varastoa jne.

Kustannusarvio tiloille on ollut 1,3 miljoonaa euroa (alv0%), josta valtion rahoitus eli ministeriön budjetoima osuus 400.000€. Kyläläisten osuus on noin 200.000€, sisältäen konetyötä sekä osallistumista rahallisesti. Kunnan osuudeksi jää noin 700.000€.

Positiivisena haasteena katsottiin olevan osallistamisen; miten tehdä varainkeruuta, jotta kylän osuuteen saadaan vastatuksi? Kun kunnallisessa päätöksenteossa päästiin siihen, että lopullinen vihreä valo nähtiin, loppurutistus kylän osalta on ollut iso. Jokaisen panos on ollut merkittävä, olet sitten ollut mukana talkoissa, ostamassa ”kannatuspalaa” tai muuten vaan kylähengessä osallisena.

On hienoa, että kylän tahtotila sekä tarpeet on huomioitu. Upeaa, että valtio on budjetoinut tuen liikuntahallille. Me olemme oivaltaneet liikunnan ennaltaehkäisevän merkityksen tulevaisuuden osalta ja ryhdyimme toimeen.

Yhdessä onnistuimme!

Tässä uutisia halliprojektin polun varrelta:

Nurkat puhtaiksi liikuntahallin hyväksi

Tulossa hväntekeväisyyshuutokauppa

Puutalkoissa tehdään tilaa hallille

Tule mukaan maanajotalkoisiin!

Pohja- ja perustustyötalkoot kutsuvat

Hallitalkoissa purkuhommia

Tule tukemaan liikuntahallia!

Opetusministeri peruskiven muuraukseen mukaan, tulkaa kaikki sopalle ja kakulle!

Liikuntahallin rakennus täydessä vauhdissa, tervetuloa tutustumaan halliin!

Harjakaiset!

Liikuntahalli käyttöön kesäkuussa

Liikuntavälineisiin kerätään rahaa metalli- ja akkukeräyksen voimin

No niin! Tervetuloa pelailemaan!

 

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry