Tuu tupahan -tapahtuman kotikohde

Sihvonlahti

TILAN TARINA

Olin halunnut muuttaa maalle jo lapsesta asti. Haaveenani oli joskus tulla asumaan hirsitalossa, joka sijaitsee vesistön äärellä ja jossa on leivinuuni ja puuhella.

Tuo haave unohtui vuosiksi, mutta ilmeisesti se kuitenkin kuljetti elämää eteenpäin. Tapasin Reijon, joka oli täysin kaupunkilainen, mutta halusi kuitenkin jakaa unelman kanssani.

Ensimmäinen kotimme oli Nastolassa, missä kolme lastamme syntyivät.

Kun olin palailemassa hoitovapaalta töihin, huomasin Iitin kunnassa avoinna olevan terveydenhoitajan viran Vuolenkoskella. Ammatillisena haaveena minulla oli tuollon saada työskennellä väestövastuisesti. Sain tuon viran 15.1.1990 ja se oli minulle unelmatyöpaikka.

Tuon työpaikan myötä aloimme sitten etsiskellä Vuolenkoskelta taloa. Lapsia meillä oli kolme, joten emme ihan pieneen mummonmökkiin halunneet muuttaa, varsinkaan ilman mitään mukavuuksia.

Sopivia taloja ei tuolloin ollut myynnissä ja kahden vuoden odottelun jälkeen aloimme kysellä omakotitonttia keväällä 1994. Sitten huhtikuussa Arja Fri soitti minulle, että ostakaa meidän talo Ojassuontieltä.

Parin viikon päästä tehtiinkin kaupat ja laitettiin samalla Nastolassa oleva omakotitalo myyntiin. Kahden talon loukossa ehdittiin olla vain kolme viikkoa.

Sihvonlahteen pääsimme muuttamaan heinäkuussa, virallisesti 18.7.1994

Sihvonlahti oli saanut nimen Rantatöyry. Tätä ennen se oli ollut Aunilan tila.
Tila on yksi Vuolenkosken kantatiloista (no 15). Talo tällä paikalla on ollut tiettävästi 1860 -luvulta asti. Taloa on laajennettu muutaman kerran sen elämän aikana. Hirsitalossa se on ollut mahdollista. Vanhin talon osa on nykyisen talon keskellä, molempiin päihin on rakennettu jatko-osat. Lisäksi 1900- luvun alkupuolella talo on korotettu kaksikerroksiseksi. Naapurin vanha emäntä muisteli yli 90-vuotiaana, että hän on vuosisadan alussa pikkulikkana juoksennellut tässäkin pihassa ja silloin talo oli vielä yksikerroksinen.

Kirkon kirjoista selviää, että Nastolasta tilalle on muuttanut Järvisen nuoripari. Perhe jäi lapsettomaksi. Heidän jälkeensä taloon tulivat Heinolan maalaiskunnan Imjärveltä Eino ja Raili Sihvonlahti. Sodan aikana tilalle tuli töihin myös sukulaistyttö Lahja Pöllä. Einon ja Railinkin liitto jäi lapsettomaksi. Ja kun Eino kuoli 1970-luvulla, jäivät Raili ja Lahja kahden pitämään taloa. Heillä oli lehmiä ja muuta karjaa. Metsääkin oli mukavasti. Raili osti autonkin, jota Lahja ajoi.

Kun Raili kuoli 1989, perikuntaan kuului 16 henkilöä. Tila pilkottiin. Naapuri osti pellot ja myös metsät menivät yhtä palstaa lukuunottamatta myyntiin.
Tilaan kuuluva vanhemman väen talo, tien toiselta puolelta, myytiin myös. Seuraavat omistajat ostivat 1,2 ha tilan, joka ulottui 100 metrin matkalta Kymijokeen.

Edelliset omistajat kunnostuttivat talon rakennusliikkeellä. He myivät myös kesämökkitontin rannasta, joten tilaan kuuluva ranta lyheni 60 metriä. Nyt ensimmäistä kertaa toiseen kerrokseen rakennettiin asuinhuoneet ja sauna. Aiemmin siellä oli ollut vain kesähuone ja avointa vinttitilaa. He purkivat pihasta hirsinavetan pois. Näkymä talolta rantaan oli aukea, sillä talon ja rannan välistä peltoa naapuri viljeli. Pihassa ei ollut muita rakennuksia kuin sauna. Se oli jo niin huonokuntoinen, ettei se ollut enää pelastettavissa. Olihan siinä saunan lisäksi ollut myös sikala. Sota-aikana siinä asui myös venäläinen sotavanki.

Kun muutimme taloon heinäkuussa, oli puutarha ja nurmikko saanut rehottaa koko kesän, ruoho oli polven korkuista. Talosta oli laitettu vedet poikki, sillä seurauksella, että kaivolta navetalle vedetty vanha rautainen vesiputki kuivui, eikä sen jälkeen taloon tullut enää juomakelpoista vettä. Ensimmäiseksi siis piha auki ja vesijohto suoraan kaivosta taloon. Tuomisen Risto (Roope) kävi kaivannon kaivamassa ja täyttämässä.
Pihalle oli istutettu muutama kuusi, valkoista syreeniä kasvoi maakellarilta tielle päin. Rivin päässä oli myös pieni vaahtera.
Kun muutimme, lapsemme olivat 4-,6- ja 8-vuotiaat. Valtteri meni syksyllä toiselle luokalle kouluun ja Elina ja Jaakko menivät perhepäivähoitoon Railille.

Aloimme vähitellen rakentaa, remontoida ja istutella. Näin jälkikäteen sitä ihmettelee, mitä kaikkea on nuoruuden innossa jaksanut tehdä. Olemme tehneet paljon itse, oppineet rakentamaan ja remontoimaan. Itse on kaakeloitu, tapetoitu, maalattu ja lattioita naputeltu.
Puita on istuteltu, mm. visakoivua ja tervaleppää, muutama kuusi ja tammi, lisäksi tavallista koivikkoa.Talossa on ollut koira ja useita kissoja, yleensä kaksi kerrallaan. Yhtenä kesänä oli kolme hanhea ja yhtenä kaksi lammasta. Niiden kanssa koimme monta riemastuttavaa hetkeä, kuin myös komelluksia.

Seuraavana vuonna muutosta aloimme rakentaa rantaan rantasaunaa. Sitten pitkä laituri ja lapsille uimaponttooni. Kesäkeittiö ja terassi valmistuivat muutaman vuoden päästä. Samaan aikaa muutimme talossa keittiön tupaan, muutimme eteisen työhuoneeseen ja verannolta tulevan oven ja työhuoneen ikkuna vaihtoivat paikkaa. Näin saimme lapsiperheelle toimivan keittiön, ison eteisen ja aikuisten makuuhuoneen entisen keittiön paikalle. Tähän uuteen keittiöön mahtui myös leivinuuni ja hella. Ne muurasi Alpo Laukkanen Lahdesta. Unille tuli painoa 5400 kg. Samaan aikaan rakennettiin myös autokatos ja sen perälle vaja. Vajan jatkeeksi tuli myöhemmin puukatos.

Kun sitten vieraat kysyivät aina meiltä, koska aiomme kunnostaa tuon viereisen ladon, ostimme sen Aimolta maapohjineen pois. Aimo ei ajatellut sitä kunnostaa ja olihan se jo valmiiksi melkein meidän tavaroilla täytetty.

Nyt talossa on asuttu 24 vuotta. Maata on 1,5 ha. Lapset ovat muuttaneet omilleen asumaan, koira on kuollut ja kissoja on kaksi. Aikanaan tulimme asenteella: pääseehän täältä pois, jos emme viihdy. Mutta erinomaisesti olemme viihtyneet. Vuolenkoskelle otettiin tulijat avosylin vastaa ja apua on aina saanut, kun sitä on tarvinnut.
Lapsilla on ollut tilaa temmeltää ja harrastaa. Ladossa on ollut hyvä rakennella mopoa, moottoripyörää ja useita autoja. Kavereitakin lapsilla on kylällä ollut mukavasti. Jokunen kaveri on jäänyt kaveriksi myös poismuuton jälkeen.
Kolmesta lapsestamme yksi asuu mielellään Helsingissä. Toinen opiskelee Joensuussa, mutta odottaa maalle muuttoa. Kolmas on jäänyt kylälle asumaan, rakentanut oman talon ja käy kaupungissa töissä.

Nyt asumme taloa kahden, kuin kaksi vanhaa varista. Vain osa talosta on enää käytössä, tilaa onkin kahdelle asukkaalle aavistuksen liikaa.

Erja ja Reijo Nokelainen