Luukku 21

Luukku 21 Runoilua

 

Käykäämme joulun viettohon kirkkoretken myötä ja reessä - tottakai - kirkkorunoillen.

Tonttu sydänlämpöisesti vinkkaa myös, että runot ovat mainio ruokaperäisohjelmanumero aattoillanistujaisiin.. kun pukkia ei vielä, eikö vieläkään, näy tuvan ikkunasta.

Tulkintaan mukaan kaikki äänenpainot, sielunsyövereiden tunteet ja vielä se kauan piilossa ollut tunteenkirjokin. Löytäkäämme Eino Leino itsestämme. Toimii myös osallistavana, toiminnallisena, kinkkuasulattavana esityksenä.

Mikä yllätys läheisille! Riittää puhuttavaa vielä juhannuksenakin.

 

Lapsen kirkko

Kuulkaa, kuinka kirkon kellot

kaikuu kautta maiden merten:

pou pau, pou pau!

Kuunteli sitä hän lasna

kodin köyhän kynnykseltä,

oman äitinsä sylistä,

keskeltä sinisalojen.

Salot raikui, vaarat vastas,

kierteli pyhäinen kaiku,

sai lapsi sanelemahan:

“Äiti, milloin me menemme

sinne, joss’ on joulukirkko?”

Virkkoi äiti: “Toisti, toisti,

kun sa vartut vaaksan verran.”

Varttui lapsi vaaksan verran,

vieri jo veräjän suulle,

näki hän kirkkotien katoovan

kaukaisehen hongikkohon,

juoksi hän kohin kotia:

“Olen nähnyt kirkon, kirkon!”

Kysyi äiti: “Minkä kirkon?”

“Näin minä ikkunat isoiset,

harjat pilven-piirtäväiset,

niitä patsahat piteli

maasta asti taivahasen.

Äiti, milloin me menemme

sinne, joss’ on joulukirkko?”

Hymyili hyväinen äiti:

“Kun sa saat paremman koltun.”

Sai poika paremman koltun,

pääsi kerran kirkkohonkin,

näki hän oikean tapulin,

tapulissa kellot kaksi,

tuli itkien kotihin,

kaihomielin kartanolle:

“Oma kirkkoni parempi

oli huojuhongikossa.

Nyt sekin on minulta mennyt.”

Eikä kohdannut enempi,

ei elossa, kuolemassa

eikä kuoleman takana

kaukometsä-kirkkoansa.

- Eino Leino

 

Pirkon joulukirkko

Kuusi tuoksuu, pienten piiri pyörii.

Äiti lasten iloks häärii, hyörii,

kattaa pöydän herkuin runsahin.

Yhtyy lasten leikkiin taattokin.

 

Tuvan täyttää valo joulupuusta.

Lahjat lentää ukin kontin suusta.

Osansa jo kukin saanut on,

valtaa mielet riemu rajaton.

 

Heikin hepo vallatonna kirmaa,

nähty ennen ei näin varsaa virmaa.

Sinisilmät Liisan loistavat,

kun sai sukset somat, sujakat.

 

Viimein Nukkumatti hiipii joukkoon,

pieni Ulla uinahti jo loukkoon.

Nukke uinuu hänen rinnallaan.

Kohta kaikki lepää vuoteillaan.

 

Nukkua ei tohdi pieni Pirkko:

Mitä jos ei heräis joulukirkkoon.

Viime vuonna kävi hälle niin.

Nousee, käy jo juhlapukimiin

 

Katsoo talviyöhön ikkunasta,

siellä juhlaa vietetähän vasta!

Tähtein loiston hanki heijastaa. –

Pirkko kuulee siipeinsuhinaa.

 

Tuolta, tuolta kaukaa, korkealta

sinitaivaan kaarikaton alta

lapsen korvaan kantaa säveleet

ensi jouluyönä kaikuneet.

 

Tuntee tutun tuolla joulutähden,

syttyy sydän lapsen näitä nähden.

Siell’ on kaunein joulusatukin

kirjoitettu taivaan tähtihin.

 

Hartahana seuraa lapsi noita

tähtitarhain juhlakarkeloita.

Riemu siellä suurempi on vaan

kuin on ilot, riemut kaikki maan.

 

Korkealla tuolla silmä Pirkon

näkee joulupuun ja joulukirkon.

Sielunsiivin hän on mukana

tähtitarhain joulukirkossa.

 

Aamuvarhain konsa pieni Pirkko.

Ruunan reessä ajaa joulukirkkoon,

on kuin tähtein riemu mukaan sais,

on kuin lapsensydän aavistais:

 

Kaikki, mik’ on maassa kaunihinta,

puhtain riemu, minkä tuntee rinta

taivaan heijastusta se on vaan,

myöskin kirkko tuolla kummullaan.

- Immi Hellén 1927

 

Koululaisten tarina jatkuu:

Henkivartijatonttu oli aivan täynnä herkullisesta pizzasta ja hän päätti mennä vähän sulattelemaan Vuolenkoski Areenalle. Hän tarkisti ikkunasta, ettei siellä ollut ketään ja meni sisälle. Siellä hän meni aluksi salille ja pelasi puoli tuntia kalapeliä soutulaitteella. Sitten hän meni alas ja juoksi kaksitoista kertaa salin ympäri, leikki jumppapallolla ja rakensi itselleen pehmopalikoista talon. Sitten Henkivartijatonttua alkoi väsyttää ja hän meni varastoon nukkumaan. Juuri ennen nukahtamistaan hän huokaisi:

- Kolme yötä jouluun on.

 
25.12.2021
24.12.2021
23.12.2021
22.12.2021
21.12.2021
20.12.2021
19.12.2021
18.12.2021
17.12.2021
16.12.2021
15.12.2021
14.12.2021
13.12.2021
11.12.2021
11.12.2021
10.12.2021
08.12.2021
08.12.2021
07.12.2021
06.12.2021
05.12.2021
04.12.2021
03.12.2021
02.12.2021
01.12.2021
30.11.2021
29.11.2021
28.11.2021

Yhteystietomme (kopio)

Elävä joulukalenteri

Avoinna joulukuun ajan vanhalla palotallilla

Vuolenkoskentie 1196

19160 Huutotöyry

Yhteys kalenterityttöihin:

joulukalenteri@vuolenkoski.fi