Tuu tupahan -tapahtuman kotikohde

Koskivaara 1 B

Vanha opettajattaren pääty 

Rakkautta ensisilmäyksellä
 
Elettiin kesää 2015 ja koti oli kerrostalossa Kausalassa. Se ei koskaan ollut meille kuin pakollinen välietappi, etsinnässä oli mummonmökki tai vastaava vanha talo ja mielellään vielä riittävän kukana kaikesta "hulinasta".
Kun silmiini osui Koskivaaran vuokra-ilmoitus, tartuin tilaisuuteen oitis ja jo samana päivänä porhalsin hyvän ystäväni kanssa paikkaa katsomaan.
 
En ollut koskaan edes käynyt Vuolenkoskella ja ihastuin paikkaan täysin... Tuntui kuin olisi tupsahtanut keskelle Suomi-elokuvaa. Koskivaaran pihaan kaartaessa se olikin rakkautta ensisilmäyksellä ja kun vuokranantaja Merja oli kierrättänyt meidät ympäri taloa ja pihaa ja joenrantaa jajaja... Olin päästäni pyörällä ja ihan myyty.
 
Kotimatkalla piti pysäyttää tien reunaan ja itkeä tirauttaa, niin isosti Koskivaara minuun vaikutti. Kun piinaava odotus päättyi ja Merja ilmoitti, että on meidät valinnut uusiksi vuokralaisiksi Koskivaaraan, oli riemu katossa. Päästiin muuttamaan elokuun alussa ja on viihdytty mainiosti, tuntuu kuin olisi tullut kotiin. <3

Lisää hyvän mielen kotitunnelmaa ja kauniita sisustusvinkkejä paikan päältä!

Tuu tupahan yhteystiedot 2016

Omakylä Vuolenkoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Pisto, 044 35 72 082, ville.pisto@vuolenkoski.fi

ja tapahtumakoordinaattori Paula Holmström, 050 564 26 71, paula.holmstrom@vuolenkoski.fi

tuutupahan@vuolenkoski.fi

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry