Tuu tupahan, kylätien tilat ja talot

-lyhyesti ja ytimekkäästi

Vuoden Valtakunnallisessa Kylässä 2014 Vuolenkoskella ponkaistaan jälleen pystyyn maalla asumisen tapahtuma Tuu tupahankylätien tilat ja talot 2.7.2016 klo 11-16. Kesällä 2015 ensikertaa järjestetty Tuu tupahan –tapahtuma sai valloittavaa palautetta niin kävijäkunnalta, kotikohteiden emänniltä ja isänniltä kuin tapahtumaan osallistuneilta myyjiltä erityisesti tunnelmasta, joka innostaa meitä järjestämään tapahtuman uudelleen. Vuodessa tieto tapahtumasta ennättää kasvaa ja tavoitteena on saavuttaa laaja kiinnostus ja kävijäkunta tapahtumaan.

Messuilla on mukana jälleen lukuisia asuttuja kotikohteita pirteistä uudisasumiseen. Tapahtuman järjestää kyläläisten omistama elinkeinoyhtiö Omakylä Vuolenkoski Oy, joka omistaa ja hallinnoi Koskenrannan asemakaava-alueen aivan Kymen tuntumassa. Rautaisen kokemuksensa päivän suunnitteluun on antanut tapahtuman "isosiskon" eli Loviisan wanhojen talojen idean äiti, nykyinen tapahtuman tiedottaja ja tuottaja Maria Schulgin, joka kävi tutustumassa päiväämme viime kesäkuussa. Yhteistyö jatkuu edelleen pikkusiskon ja isösiskon välillä. 

Tarkoitus on esitellä vuolenkoskelaista asumista maaseudulla, mutta silti lähellä kaupunkeja. Tapahtuman yhteydessä järjestetään yleisön suosima Löytöjen Laarit, jossa antiikki-, sisustus- ja keräilytuotteiden myyjät myyvät tuotteitaan. Lisäksi lasten Touhumesta, lounasruokailubuffet, katukirpparit, musiikki sekä pienet kahvilapalvelut herkkuineen tarjoavat kävijöille palveluita ja viihdykettä vuolenkoskelaispäivään. Koko päivä huipentuu huutokauppaan Vehnämyllyn kupeessa!

Toivottavasti saamme myös Teidät mukaan luomaan unohtumatonta Tuu tupahan –tunnelmaa!

Oma markkinapaikka Kymen vierestä ja sen kustannukset

Löytöjen Laarit -markkinat sijaitsevat kylän vanhan, mutta edelleen aktiivisesti toimivan Vehnämyllyn pihalla, jonka pihapiiristä löytyy myös Myllyn Grill& cafe, joten nälkä ei ainakaan pääse markkinapäivänä yllättämään. Samana päivänä on kylän jokalauantainen kesätori klo 10-12 aivan joen toisella puolella, joten tämä parhaimmillaan tuhatpäinen toriväki tulee suuntaamaan myllyn pihan läpi kesätorille. Jos siinä ei kauppoja synny, niin jo on ihme!

Löytöjen laarit putiikit ovat myllyn pihalla auki koko tapahtuman ajan eli klo 11-16. Toisin kuin viime vuonna, on markkina-alueelle ilmainen sisäänpääsy. Järjestäjä esittääkin toivomuksen, että myyjät nauttisivat idyllisestä markkinatunnelmasta myllyn pihalla, Kymen rannalla aina kello 16 asti, sillä huutokauppa alkaa myllyn kupeessa heti puoli viideltä.

Mitäpä sitten tämä markkinapaikka kustantaa:

2x2 m pöytäpaikka = 20€+ALV

4 x4m pöytäpaikka = 30€+ ALV

Myyjät huolehtivät myyntipöydän sekä paikkansa mahdollisen teltoittamisen. Ja mikäli tarvetta, niin autosta on myös mahdollista myydä.

 

Kuinka kurvailen Vuolenkoskelle ja mistä löydänkään sen kuuluisan vehnämyllyn pihan?

Vuolenkoski sijaitsee siis eteläisessä Suomessa, Pohjois-Iitissä vain 34 kilometrin päässä Lahdesta. Löytöjen laarien tarkka osoite, minkä voit navigaattoriin näppäillä, on Vuolenkoskentie 1516, 19160 Huutotöyry

Etelän suunnasta tultaessa noustaan moottoritieltä (E75) liittymään nro 21 ja käännytään vasemmalle. Tätä Vuolenkosken tietä ajetaan noin 10 kilometriä kunnes metsän jälkeen aukeaa peltomaisema, jolloin olet saapunut kylälle. Jatkat matkaa vielä noin neljä kilometriä saapuen kylän keskustaan. Huristellaan vielä Kymijoen ylittävän sillan yli ja siinä juuri sillan vasemmalla puolella onkin Vuolenkosken vehnämylly, olet saapunut paikalle.

Pohjoisesta tultaessa moottoriliikennetien opasteet ohjaavat noin 12 kilometriä Heinolan jälkeen Vierumäen liittymään (nro 21) ja Vuolenkoskentien risteykseen, josta matka jatkuu kuten etelästä tulevilla.

Saapuessasi idästä tulet Vierumäentietä noin 12 kilometriä, Kymijoen ylittävälle Vuolenkosken sillalle. Äläpä ajakkaan sillan yli, vaan kurvaa juuri ennen siltaa oikealle Vuolenkosken Vehnämyllyn pihaan, olet onnellisesti perillä!

Minä haluan oman paikan Löytöjen laareista, kehen olen yhteydessä?

Löytöjen laarien tarmokas trio vastaa kysymyksiisi ja ottaa varaukset vastaan. Puhelinlangat laulamaan ja sähköiset viestit virtaamaan!

Paula Holmström 050-5642671 tai paula.holmstrom@vuolenkoski.fi

Katja Pethman 040-5750056 tai katja.pethman@vuolenkoski.fi

Mirka Lehtinen 050-4004872 tai mirka.lehtinen@vuolenkoski.fi

 

Tuu tupahan yhteystiedot 2016

Omakylä Vuolenkoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Pisto, 044 35 72 082, ville.pisto@vuolenkoski.fi

ja tapahtumakoordinaattori Paula Holmström, 050 564 26 71, paula.holmstrom@vuolenkoski.fi

tuutupahan@vuolenkoski.fi

Kyläpiste palvelee

Ma, ti, to ja pe 9 - 17

Ke, la 11 - 17
Ma, to, pe parturi-kampaaja ajanvarauksella,

Ti hieroja-fysioterapeutti ajanvarauksella

Vuolenkoskentie 1442
19160 Huutotöyry

Vuolenkosken kyläyhdistys ry
19160 Huutotöyry

puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi