Kukapa olisi uskonut, että metsäneläinten herkkupuodin kaikkien aikojen sensaatiohittituote tulisi olemaan niinkin arkinen juttu kuin kuusenneulaset. Tuo kaikkien kynnyskoloista ja mattojen alta vielä juhannuksenakin löytyvä piikikkyys, joita jo pienestä kuusilapsesta satoja villasukan pohjaan takertuu. Palataan ajassa tovi taaksepäin. Antakaas kun kerron, miten kaikki sai alkunsa - ja loppunsa, sillä loppuunmyytyähän tämä koko juttu oli ennen kuin huomattiinkaan. Kuinka neulashuuma sekoitti asiakkaiden lisäksi jouluperinteetkin?
Se oli kaunis aamu, sellainen kuuraisen talviaamun perikuva. Ei liian luminen, mutta pienesti pakkastavalla tavalla raikkaista raikkain. Aamu, jolloin ei mitenkään voinut jäädä mättäälle makoilemaan tai kolonperille lötkimään. Näin kun oli, niin nähtiin myös herra Karhu kävelyllä. Kyllä, talviunistaan piittaamatta, aamutoimiaan suorittamatta, hieman unituhnuisena, mutta liikkeellä joka tapauksessa. Nuuhki ilmaa. Istui kannonnokalle. Kyhnytti karvaista selkäänsä puuta vasten ja teki sitten pari hassutteluvolttia kanervikossa. Jatkoi hiljalleen matkaa pyydystäen kielelleen lumihiutaleita. Kiersi taimikossa ja otti vielä pari liukua pihalampensa jäällä.
Lenkin jälkeen tuli luonnollisesti nälkä, sellainen sudennälkä, joka voi yllättää joskus karhueläimenkin. Vaan kuinka ollakaan, oli karhun ruokakomero täynnä typötyhjää. Vatsa kurni kurjasti ja selkääkin kutitti. Karhu ravisteli turkkiaan, uudestaan, ja korvaansakin. Kuului ropinaa. Raekuuro? Ei. Vaan neulaskuuro. Turkkiin tarttuneet neulaset rapisivat keittiön lattialle. Kun talviunisissa avoissa lopulta syttyi lamppu, tuli karhulle ymmärrys: "Siinä se oli!" Hänen aamiaisensa. Keräämättä, noutamatta, kuin tilauksesta.
Paistinpannulle voita, rippunen pihkaa ja hunajapurkin pohjat. Lisätään neulaset. Ruskistetaan huolellisesti. Sekaan karhunkämmenellinen tykkylunta. Annetaan hautua. Keittiön täytti tuoksu, joka sai karhunkin piristymään. "Ruokaa. Ihanaa", se huokasi kilvan vatsansa kanssa. Mutta kielenkärki kertoi, että jotakin vielä puuttui. Karhunlaukka. Se pyöristäisi maun ja tekisi ateriasta täydellisen. Hella kakkoselle ja nopea pyörähdys Merjan ryytimaalla. Mielessään karhu kiitteli vähälumista alkutalvea ja aina kilttiä naapuriaan. Täytyisi muistaa syksyllä jättää Merjan mustikkatantereet koluamatta ja paketoida rouvalle pussillinen nallekarkkeja pukinkonttiin...
Mitä sitten tapahtui? Liity tarinan jatko-osaan elävän joulukalenterin luukussa 10