Turinatuvan Pikkujoulua vietettiin Kyläpisteen tuvassa jouluisissa tunnelmissa

Turinatuvan Pikkujoulu kokosi jälleen Kyläpisteen tuvan täyteen niin, että pienimmätkin jakkarat otettiin hyötykäyttöön. Juhlallisuudet aloitettiin perinteisesti kahvitellen kera kinkkuleipien, joulutorttujen sekä Viljo Knaappilan tuoman mitalikakun. Täytekakulle juhlistettiin Viljon kesäisiä saavutuksia senioreiden kansainvälisissä kisoissa; onnittelut vielä Viljolle! Kahvin kirkastaman äänen voimalla päästiinkin sitten laulamaan perinteisiä joululaulua, mutta kappas kummaa yhteinen lauluhetki keskeytyikin joulun odotetuimman vieraan saapuessa paikalle.. Itse joulupukki saapui tervehtimään Turinatuvan väkeä kysellen kuulumisia ja jakaen pieniä lahjapaketteja. Tottahan toki sitä joulupukillekin laulettiin ja vakuuteltiin, että kilttejä ollaan oltu. Ilta jatkui leppoisasti muistellen ja jutustuellen, aina välillä joululauluja laulellen.

Turinatuvan emäntien, Paulan, Pauliinan ja Tuiren puolesta lämmin kiitos syksystä!

Turinatupa jatkuu jälleen ensi vuonna aina kuukauden viimeisenä maanantaina huhtikuun asti ja toukokuussa sitten retkeillään taas kevätretken merkeissä!

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733