Turinatuvassa jouluiset muistot loivat tunnelmaa!

Turinatuvan pikkujoulut täyttivät Kyläpisteen tuvan niin, että takahuoneesta löydetty maitotankokin hyödynnettiin istuma-alusena. Jouluinen tunnelma oli taattu, kun liki parikymmenen osallistujan voimin kahviteltiin, laulettiin joulusia säveliä ja tietysti jaettiin mukavia jouluisia muistoja. 

Ohessa muutama jouluinen muisto, jotka kylätonttu Töpsykkä kirjoitteli ylös muisteloita kuunnellessaan:

"1904-luvulla kävin useana jouluna kummeillani Seppälässä Piilahdessa. Siell asui Aili ja Onni Seppälä. Sinne oli aina mieluisaa mennä ennen joulua. Sitä jännitti, mitä oli pukin paketissa. Kotimatkalla piti aina kurkata, mitä paketti sisälsi. Siellä oli aina jokin kiva lelu, kirja, omenoita, makeisia ja niin edelleen. Parhaimmat kaikista oli punaiset puiset kottikärryt sekä kaleidoskoppi. Joulun alusaika oli hiukan pitkästyttävää, koska sai luvan mennä käymään. Lähdin kotoa Letkulta metsäpolkua ensin Karkealammelle Saveniuksen (Hietala) ohi siitä Iiskolan pihan viertä, josta polku meni suoraan Piilahdentien poikki Seppälään, minne oli matkaa noin 2 kilometriä. Siellä oli silloin vielä tunnelmallinen vanha talo. Minäkin eräänä jouluna virkkasin kumisedälle kintaat ja -tädille patalapun. Kävin kummeilla sitten vielä aikuisenakin. He olivat niitä maanhiljaisia, kivoja ihmisiä."

"Äiti on kertonut minulle, että ollessani pieni, ehkä noin 5-6 vuotta leivoin joulupukille pipareita. Piparit laitoin sitten talteen laatikkoon. Vaari toimi tuolloin meidän perheessä joulupukkina ja se meni minulle ihan täydestä. Nuorempi velini ei vielä tiennyt, mikä joulupukki on ja joulupukin nähdessään huudahtikin: "Vaali, vaalii!". Minä olin kuin myrskynmerkki eikä pukki saanut leipomiani pipareita."

"Vuolenkosken koululla on ollut aina tapana rakentaa lava joulujuhlaa varten. Lava rakennettiin aina 5-6luokkalaisten poikien toimesta rehtorin ohjaamana. Lavan rakentaminen oli pojille tärkeä homma ja he olivat aina kovin tohkeissaan asiasta. Samoin joulukuusen hakeminen koulun lähimetsästä, maanomistajan luvalla koululle oli pojille yksi jouluperinne koulussa. "

Turinatupa jatkuu taas ensi vuonna aina kuun vimeisenä maanantaina eli seuraavan kerran tavataan Turinatuvan merkeissä Kyläpisteellä maanantaina 29.1 klo 13. Keväällä luvassa myös erilaisia teemapäiviä sekä perinteisesti kevätretki toukokuussa, jolloin huristellaankin Vesivehmaalle Antin automuseoon. 

Kuluneesta Turinatuvan syksystä kiittäen Paula & Tuire

11.12.2018
20.11.2018
24.04.2018
24.01.2018
30.12.2017
19.11.2017
10.11.2017
18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee
 

Ma 9 - 15  Kyläpiste avoinna

Ti  9 - 15  Kyläpiste avoinna, Hieroja, ajanvaraus

Ke 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

To 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

Pe 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

La 9 - 15  Kyläpiste avoinna

 

Yhteystiedot:

Kyläpiste, Pauliina, 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamäki.fi

 

 

 

Jaa Facebookissa