Vielä ennätät lähettää tai toimittaa omat joulukuvasi!

Elävä joulukalenteri on tänä vuonna elävä kuvakalenteri, jossa päivittäin avautuu Virrassa, Kyläpisteellä ja vanhalla palotallilla joukko vanhoja kuvia nähtäviksi. Kuvia onkin jo saapunut Kyläpisteelle, lämmin kiitos kaikille kuvia toimittaneille.

Vielä kuitenkin erilaisia jouluisia valokuvia otetaan avosylin vastaan. Kuva voi olla miltä vuosikymmeneltä tahansa, teemana joulun vietto Vuolenkoski-Koskenniskan maisemissa. Tähän teemaan liittyvät kuvat pitävät sisällään niin kotien piirileikkikuvat, kuvat erilaisista jouluisista tapahtumista, omista joulukuusista, kotien joululeipomisista eri vuosikymmeniltä tähän päivään. 

Kuvan tai useamman voi toimittaa vielä Kyläpisteelle 15.11. mennessä, jossa kuva skannataan ja omistaja saa alkuperäiset takaisin. Uudempia kuvia ja itse skannattuja kuvia voi toimittaa myös suoraan sähköisesti os. joulukalenteri@vuolenkoski.fi.

Päivittäin julkaistujen valokuvien lisäksi saamme jälleen nauttia joukosta iki-ihania jouluisia tapahtumia aina joulutorista metsän eläinten joulurauhan julistukseen. 

Tämänkin vuoden Elävä Joulukalenteri avataan yhdessä koko kylän yhteisellä tuokiolla ensimmäisenä adventtina. Joulun ajan tapahtumat julkaistaan niin täällä Virrassa kuin kylän ilmoitustauluillakin. 

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry