Hiihtokilpailut 1.

Verraton hiihtotapahtuma harjun juurella

Suuri joukko sivakoitsijoita oli saapunut lauantaina 14.2.2015 Vuolenkosken urheilukentälle heti aamun sarastaessa. Kylän urheiluseuran Pohjois-Iitin Kirin järjestämissä hiihtokilpailuissa ja Vuolenkosken koulun järjestämässä hiihtopäivässä oli talvinen tunnelma huipussaan.

Aamupäivän aikana yhteiseen haaviin kertyi rutkasti kilometrejä, sillä latuja sivakoitiin niin kentän laitamilla kuin lähiympäristön peltolenkeillä. Myös Kirin hiihtokilpailuihin osallistui runsas joukko kyläalueen lapsia ja nuoria. Sarjoja oli aina aikuisiin saakka.

Hiihtopäivän ja –kilpailujen tunnelma huipentui yhteiseen nuotiohetkeen kaikkien ulkoilupäivään osallistuneiden kesken. Päivän päätteeksi Kirin hiihtokilpailuihin osallistuneita odotti palkintojenjako.

Kirin hiihtokilpailujen tuloksia pääset kurkistamaan alla olevasta linkistä.

Hiihtokilpailu tulokset 2015.xls

Kiitos kaikille koko kylän yhteiseen hiihtotapahtumaan osallistuneille ja tapahtumaa järjestäneille. Näiltä latusilta on hyvä liu `uttaa edessä siintävälle hiihtolomalle. Antoisaa ja rentouttavaa hiihtolomaviikkoa kaikille!

 

 

 

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste avoinna

Ma klo 9-14.00 (puhelinpäivystys, ovet kiinni)

Ti klo 9-13.00

Ke, To, Pe 9-15.00

La klo 9-12.00

 

Tiistaisin hieroja Liisa Kuoppamäki ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi