Kynttilän pätkät hyötykäyttöön!

Vaikka joulu onkin ohi, niin tonttuilu on sallittu ympäri vuoden! Joulukalenterista tutuksi tullut kylän virallinen joulupukin apulainen, Tonttu Töpsykkä pyytääkin nyt kaikkia kyläläisiä tonttuilutalkoisiin. Nimittäin näin alkuvuodesta Korvatunturilla järjestetyn virallistakin virallisemman kokouksen päätöksellä Vuolenkoskelle järjestetään joulukalenteri myös ensi vuonna, josta Töpsykkämme on kovin innoissaan ja ideoita pyörii päässä vinhaa vauhtia. Tonttua kuitenkin askarruttaa, mitenkä mahtaa kynttilät ensi vuonna riittää vanhan palotallin lyhtyihin.

Kyläläisinä voimme tässä vuoden aikana auttaa tonttuamme keräämällä ne puoliksi palaneet/käytetyt pöytäkynttilät talteen, joita eii enää muuten viitsi poltella.  Lyhdyissä ulkonäön ei tarvitse olla priimaa, vaan riittää, että tulee elävän liekin valoa ja tunnelmaa.

Kaikki mukaan tonttuilutalkoisiin!

HUOM! KYNTTILÖITÄ VOI VIEDÄ VARASTOISTA PITKIN VUOTTA KYLÄPISTEELLE TAI VANHALLE PALOASEMALLE, JONNE ILMESTYY VIIKON AIKANA NIILLE KERÄYSASTIA.

Töpsykkä kiittää ja kumartaa jo etukäteen.

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste avoinna

Ma klo 9-14.00 (puhelinpäivystys, ovet kiinni)

Ti klo 9-13.00

Ke, To, Pe 9-15.00

La klo 9-12.00

 

Tiistaisin hieroja Liisa Kuoppamäki ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi