Laita jo kalenteriin: tänä vuonna Kirkkoseikkailussa Seikkailijan sävelet -koko perheen konsertti!

Elokuussa jälleen Kirkkoseikkailu kutsuu kaikki seikkailemaan Kyläkirkollamme! Luvassa lauluja, leikkejä, seikkailemista kirkon sisällä ja pihamaalla. Tällä kertaa seikkailun ja koko perheen messun lisäksi myös mukaansa tempaava, ihanan iloinen ja vallaton Seikkalijan sävelet -konsertti:

Konsertissa lauletaan, kuunnellaan, osallistutaan ja opitaankin. Ohjelmisto koostuu pääasiassa lasten hengellisistä lauluista. Minna vie tilannetta eteenpäin tarinoiden leppoisaan tyyliin. Konsertissa viihtyvät niin pienet kuin isotkin!

Konsertin muusikot:
Minna Sairo, laulu
Minna on toiminut yli 20 vuotta luokanopettajana, nykyään on nukketeatterityöntekijä sekä muusikko.
Jussi Pyysalo, koskettimet
Jussi on monipuolinen muusikko ja mediatuottaja
Muusikkojen taustajärjestönä toimii Kansan Raamattuseura

Seikkailu ei ole mitään ilman eväitä, joten herkullinen kanttiini on juuri sopiva kaikenikäisille seikkailijoille. Kanttiini on ilmainen. Kanttiinin yhteydestä löytyy perinteinen kahvipannu, johon voit vapaaehtoisen seikkailuherkkurahan jättää kyläkirkkomme toiminnan hyväksi. 

Konserttiin ja koko tapahtumaan vapaa pääsy! Tämä kannattaa laittaa jo kalenteriin ylös!

Koko perheen Kirkkoseikkailu sunnuntaina 3.8.25 klo 15 Koskenniskan kyläkirkolla, vapaa pääsy ja ilmainen tapahtuma. Muista, että seikkailuun ei ole ala- eikä yläikärajaa.

järj. Koskenniskan kyläkirkon väki & iitin seurakunta osoite: Vuolenkoskentie 1577 

 

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan!
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella:
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella:
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry