Ohran seivästystalkoot

Heinätalkoissa huhki nuoret ja varttuneemmat

Veteraanitraktorien vetokisojen alusviikko käynnistyi tohinalla, kun reilu parikymmentä innokasta talkoolaista saapui hangon varteen maanantai-iltana. Finskaksen pellolta oli niitetty jälleen alue lauantain autopaikoituksia varten. Lisääkin innokkaita talkoolaisia saapui vielä kello kuuden aikaan, sillä liikkeellä oli talkoista ollut kahta erilaista kellonaikaa. Tämä aiheutti sen, että osa liittyi seuraan kuudelta, jolloin seipäät oli jo ennätetty nostaa runsaslukuisen talkoosakin ansiosta; muutama kymmenen seivästä nousi hetkessä. Kaikkien paikalle saapuneiden talkoolaisten kesken juotiin kuitenkin talkookahvit, joten kellonaikakommervenkkeihin suhtauduttiin kylän tyyliin huumorilla ja päällimmäisenä pellolta kantautui hyvä meininki ja lauantain kisoja tunnelmoiva fiilinki.

Seivästalkoiden jälkeen väkeä odotti iloinen uutinen. Kylän nuorten miesten, Juhani Finskaksen, Anttii Rautelinin ja Elmeri Lääverin ysiluokan päättötyöksi rakentama "kärrysauna" oli lämpenemässä Finskaksen sikalan kulmalla. Voidaan siis todeta, että kyseessä oli täydenpalveluntalkoot.

Vetokisatalkoot jatkuvat tulevana torstaina 24.7. ja perjantaina 25.7. klo 8.00 alkaen aamulla. Silloin luvassa on itse ksa-alueen järjestämistä vetoja ja toimipisteitä varten. Tervetuloa talkoilemaan!

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste avoinna

Ma klo 9-14.00 (puhelinpäivystys, ovet kiinni)

Ti klo 9-13.00

Ke, To, Pe 9-15.00

La klo 9-12.00

 

Tiistaisin hieroja Liisa Kuoppamäki ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi