Jäniksen vuosi

Ulkoilmaelokuvailta 23.8. Antti Litjakin tulee, tulethan Sinäkin?

Töyryn teatterin H-hetki alkaa lähestyä. Lauantaina 23. elokuuta kosken rannassa esitetään Risto Jarvan ohjaama elokuva Jäniksen vuosi. Tapahtuma alkaa jälleen illalla klo 20. Tapahtuman alussa kuullaan aiheeseen sopivaa musiikkia ja arvostetun sekä pitkäaikaisen näyttelijägurun Antti Litjan mietteitä Jäniksen vuosi -elokuvan tekemisestä ja ohjaaja Risto Jarvasta. Illan makunautinnoista vastaa tänäkin vuonna Koskenniskan Martat.

Tämän vuoden ulkoilmaelokuvailta päättää kolmiosaisen trilogiakatsauksen Vuolenkoski-Koskenniskan kyläalueen historiaan. Maaseudun rakennemuutos, kansakuntaa kohdannut laaja-alainen työttömyys sai osan tämänkin pitäjän väestä lähtemään Ruotsiin töiden perässä. Mitä oikeastaan Suomen maaseudulla tapahtui noina vuosina? Entä miten rakennemuutoksen tuomista haasteista selvittiin? Maatalouden koneellistuminen ja maaseudun väkiluvun pieneneminen vaativat toimia, jotta ennen elinvoimaiset kylät ja pitäjät saatiin uudelleen kukoistamaan. Miten Vuolenkoski-Koskenniskan kyläyhteisö vastasi aikakauden tuomiin muutoksen tuuliin? 

Vuolenkoski valittiin tänä vuonna jo kolmatta kertaa Kymenlaakson vuoden kyläksi. Aiemmat kunnianosoitukset ja valinnat ovat vuosilta 1991 ja 2001. Moisen maakunnallisen valinnan taustalla on tuhansittain talkootunteja, joita Vuolenkoski-Koskenniskan kyläalueen väki on ahertanut yhteisön ja kylän hyväksi. Organisoidun talkootyön ja vahvan yhteishengen taustalla on kylätoiminnan järjestäytyminen, joka Pohjois-Iitissä tapahtui vuonna 1980. Kyläyhdistyksen perustaminen on luonut raamit ja pohjan sille valtavalle uurastukselle, joista saamme tämän päivän Vuolenkoskella ja Koskenniskassa nauttia. Valaistu, noin nelikilometrinen talkoopyörätie, ehostetut kyläalueen lukuisat rakennukset, Kymen rannalla vesiteitse kulkevia ankkuroivat laiturit ja Vuolenkosken Virran eli tämän kylämme nettisivuston ylläpitäminen ovat muun muassa kaikki talkootyön voimilla synnytetty. Näistä vaiheista kuullaan ja nähdään lyhyesti hauskassa kyläesityksessä, joka pärähtää käyntiin Töyryn teatterissa lauantaina 23.8. klo 20.

Hurmoksellinen kyläesitys kuljettaa katsojan Risto Jarvan ohjaaman klassikkoelokuvan Jäniksen vuoden äärelle. Elokuvan tekemisen tunnelmista ja Risto Jarvan elämäntyöstä meille kertoo maamme kärkinäyttelijäkaartiin lukeutuva näyttelijäkonkari Antti Litja. 

Tähän ainutlaatuiseen ja tunnelmalliseen iltaan pääset osallistumaan 7 euron piletillä. Elokuvaillan tuotto käytetään kokonaisuudessaan kylän lasten ja nuorten toimintojen kehittämiseen Vuolenkoskella. Toivotamme kaikki sankoin joukoin lämpimästi tervetulleiksi. 

Elokuvaillan järjestää ahkera talkooväki ja Koskenniskan martat.

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste avoinna

Ma klo 9-14.00 (puhelinpäivystys, ovet kiinni)

Ti klo 9-13.00

Ke, To, Pe 9-15.00

La klo 9-12.00

 

Tiistaisin hieroja Liisa Kuoppamäki ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi