Huikea muotinäytös on Kevään Hehkun odotetuin hetki

Kevään Hehkun muotinäytöstä on ideoitu ja muhiteltu mielessä syksystä 2019 asti, jolloin iittiläisen tilausompelimo Roopetex;n Liisa ensimmäisen kerran heitti ajatuksen ilmoille, että mitä jos tehtäisiin yhdessä näytös? Tulikin korona ja ideaa muhiteltiin ja suunniteltiin hieman pidemmän aikaa kuin oli alunperin tarkoitus. Näiden vuosien aikana näytöksen ympärille rakentuikin monipuolinen hyvinvoinnintapahtumakokonaisuus, jonka odotetuin hetki tämä näytös nyt on. Mukaan kutsuttiin vielä kaikki innokkaat ja asiasta kiinnostuneet heti alkuvuodesta, kun varmistui että nyt olisi oikea hetki tämä tapahtuma järjestää.

Ketä sitten ovatkaan ihmiset näytöksen takana? Kokemusta nimittäin löytyy yli 80 vuotta näiltä yrittäjänaisilta. Liisa Lehtonen on pitkän linjan vaatealan ammattilainen, joka perusti vuonna 1990 Roopetex -nimisen tekstiilialan yrityksen. Vuosien varrella yritys on toiminut Espoossa, Kauniaisissa ja nyt viimeiset vuodet Liisan lapsuuden kesien paikkakunnalla, Iitin kirkonkylässä. Liisa on toteuttanut työtään aina intohimolla laadusta tinkimättä ja kelloa katsomatta, jonka on myös saanut huomata tätä muotinäytöstä kootessamme. Liisa onkin kokenut muotinäytösten kokoaja. Roopetex:n tuotteissa on luonnonmateriaalit tärkeässä osassa, muun muassa suomalainen poron nahka, jota tullaan näkemään myös itse näytöksessä.

Evelace-jälleenmyyjä Satu Snirvi on nähty aikaisemminkin kylällämme muotinäytöstä kokoamassa sekä kylämme tapahtumissa. Satu on toiminut jo 20 vuotta Evelace-jälleenmyyjänä. Oululainen Evelace tarjoaa alusasuja koko perheelle: poikien ja miesten boksereita, naisten olo- ja yöasuja, urheiluliivejä ja – asuja, leggingsejä, muotoilutuotteita ja tietenkin rintaliivejä laaja mallisto. 

Mukaan näytöksen rakentamiseen hyppäsi mukaan myös Kukinnon kammari -yrityksestä tuttu Marja-Terttu Kemppainen. Marja-Terttu on kyläläisille tuttu monista tapahtumista ja swipe-kotikutsuista. Ja onhan myös Kukinnon kammariin, Ahtialaan tehty retki jos toinenkin. Swipe-tuotteiden, ihastuttavien pellavaisten lorutekstiilien, itse maalaamien taulujen ja korttien lisäksi Kukinnon kammarin valikoimaan kuuluvat myös uniikit vaatteet, joiden kankaat Marja-Terttu on itse maalannut. Vaatteita on valmistettu myös valmiskankaista. Tuotteet valmistetaan Lahdessa.

Kolmen yrittäjänaisen tuotteiden lisäksi näytöksessä nähdään Nahkanikkarin koruja, Brodeeshopin kädenjälkeä sekä tuotteita Lahden Kekäleen myymälästä.

Muotinäytös ei ole mitään ilman malleja! Mallit näytökseen on löytynyt kylältämme, joten tuttuja kasvoja tullaan näkemään lavalla! Nuorin heistä 1,5 vuotias. Esitystä täydentävät muutama malli muualta Iitistä; lämmin kiitos heille panostuksestaan näytökseen! Mallien kampaukset tulee toteuttamaan kylämme Parturi-kampaaja Sini Susanna. Mallien meikit puolestaan toteuttaa Oriflame -edustaja Raija Holmsten, joka on myös tullut kylällä tutuksi Peurankellon tapahtumista.  

Hieno näytös tulossa, jota varten paikan päälle kannattaa tulla. Itse asiassa tapahtuman kanttiinikin tullaan näytöksen ajaksi sulkemaan.

Mitä muuta päivä tuokaan tullessaan? Siitä tullaan kertomaan lisää täällä Virrassa, samoin voit seurata tapahtuman tiedotusta Maaseutunaisten Facebook-sivuilta:

https://www.facebook.com/Vuolenkoskenmaaseutunaiset/?locale=fi_FI

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry