Liikkuvaa arkea -hankkeen aamupäivän jumppatuokiot alkavat torstaina, tule sinäkin

Iitin kunnan Liikkuvaa arkea -hanke jalkautuu nyt syyskuussa muutamiin Iitin kyliin, joista yksi on Vuolenkoski. Hankkeen tavoitteena kannustaa ihmisiä liikkumaan oman kunnon mukaan joko ryhmässä tai itsekseen esimerkiksi kotona, sisällä/ulkona, mökillä tai muussa sopivassa paikassa. Hankkeen yhdyshenkilöt, liikunnan ohjaajat Sanna Sten ja Roosa Penttinen pyrkivät kannustamaan hankkeen kautta kyläyhteisöä aktiiviseen toimintaan muiden kyläläisten kanssa.

Käytännössä hankkeen kautta kylillä järjestetään syys-joulukuussa ryhmäliikunta, joka toteutetaan ohjaajien kuvaamien videoiden avustuksella. Liikunnanohjaaja toimittaa kyläläisille jumppamateriaalin ja välineet sekä opastaa jumppien käynnistämisessä. Kuukausittain vaihtuvat uudet jumppamateriaalit, jotka liikunnanohjaajat käyvät aina kertaalleen paikan päällä ohjaamassa. Tämän jälkeen jumppailijat kokoontuvat itsenäisesti videon avustuksella jumppailemaan.  Kylältä valitut vastuuhenkilöt huolehtivat jumppavideot pyörimään. 

Vuolenkoskella ensimmäinen kaikille avoin ja maksuton aamupäiväjumppa on torstaina 15.9.kello 9. Tämän jälkeen ryhmä kokoontuu aina torstaisin klo 9.

Kaikille avoin ja maksuton kuntosaliohjauskerta  pe 16.9. klo 9.30-10.30

Jumppavideoihin linkki kotona toteutettavaa voimistelu varten:

Jumppa ja materiaalit ovat maksuttomat torstain jumpparyhmässä liikkuville. Jumppavideoihin mahdollista tilata erikseen myös maksullinen linkki kotona liikkumista varten. (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 7,50€ ja työikäiset 11,50€/koko syyskausi) Maksu maksetaan Iitti pisteelle kirjastoon (Kausansaarentie 3, 47400 Kausala)

Kyläläisten keskuudesta on valittu vastuuhenkilöt:

Miriam Forstadius ja Merja Kokkonen sekä tekninen tuki Tauno Lehtinen                   

Hankkeen yhteyshenkilönä toimii Iitin vapaa-aikapalvelujen liikunnan ohjaaja

Roosa Penttinen 040-4833990

                                  

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella alkaen 25. tammikuuta 2024 aina torstaisin joka toinen viikko,
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry