Juustopolku reippailtiin sunnuntaina

Juustopolku reippailtiin sunnuntaina 29.9. kolmattakymmenettä kertaa. Heinolan Jyrängöstä Vuolenkosken urheilukentälle ja päinvastoin kulkenut reitti veti tänä juhlavuonna upean määrän väkeä, noin 180 ihmistä vietti sunnuntaipäivää metsässä liikkuen. Bussikuljetus toi satakunta heinolalaista Vuolenkosken urheilukentälle, josta polku vei kohti Heinolan Jyränköä. Vuolenkoskelta taas lähdettiin paluubusseilla Heinolaan ja sieltä patikoitiin takaisin Kirin urheilukentälle. Vuoden erikoisuutena oli mahdollisuus tehdä hieman pienempi retki, sillä puolimatkaan kulki Heinolasta kyyti.

Aiemmin menneisyydessä Juustopolulla kulkivat pohjoisiittiläiset muassaan myytävää Heinolan torille. Nyt polkua kansoittivat ulkoilupukuihin sonnustautunut luonto- ja urheiluväki lapsista aina kahdeksankymppisiin saakka. Noin 18 kilometriä pitkän reitin varrella oli kolme taukopistettä, joiden kohdalla sai nauttia mehua ja virvokkeita ja paistaa makkaraa. Heinolan Ladun taukopaikalla tarjottiin mahdollisuus tehdä lettuja ilmaiseksi ja vuolenkoskelaisten päätepisteellä Vuolenkosken kyläyhdistys tarjosi lohikeittolounaan. Vapaaehtoisvoimin pidetyt taukopaikat antoivat eväiden ohella mahdollisuuden jutustella naapurikaupungin tai kylän ihmisten kanssa. Juttua riitti myös polun varrella ja vastaan tulleita moikattiin ahkerasti.

Vuonna 1983 ensikertaa pidetyn Juustopolun järjestivät Heinolan Latu ja Vuolenkosken kyläyhdistys. 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733