Sinut on haastettu mukaan Kasviskisaan!

Vuolenkosken Maaseutunaiset ja M Kyläkauppamme väki ovat päättäneet yhdessä tempaista valtakunnallisen Kasviskisan merkeissä ja haastavat juuri sinut kisaan mukaan nyt alkuvuodesta! Kisan ideana on seurata kolmen kuukauden ajan omaa kasvisten, marjojen ja hedelmien kulutusta kilpailun kasviskorttiin. Merkitse ruksi korttiin päivän kohdalle, kun suositeltu määrä eli puoli kiloa on tullut herkuteltua. Maaseutunaisten ja M Kyläkauppamme tempaus onkin nyt kolmen kuukauden rupeama aina maaliskuun loppuun asti (6.1.-31.3.2021). Ota siis kaupalta mukaan oma kasviskorttisi ja herkuttele monipuolisesti ja oikein sydämen kyllyydestä vitamiineja tankaten kasviksia, hedelmiä ja marjoja nyt alkuvuoden kuukaudet ja palauta kortti huhtikuun aikana kaupalla sijaitsevaan palautuslaatikkoon, niin lähetämme kaikkien kyläläisten kortit kerralla. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan syksyllä kahden hengen kahden vuorokauden lomapaketti ihanan perinteisessä maatilalomakohde Ilorannassa. Lisäksi osallistujien kesken arvotaan kymmenen kappaletta Maijan ruokavuodet -keittokirjaa, jossa Maija Silvennoinen kokkaa suosikkiohjeitaan 60-luvulta tähän päivään päivitettynä. Valtakunnallinen kisa päättyy 30.9.2021 eli voit toteuttaa myös oman kolmen kuukauden seurantajaksosi myös myöhemmin kesällä ja palautella silloin lomakkeesi itse postitse. Lisätietoa kilpailusta löydät täältä: https://www.maajakotitalousnaiset.fi/sisalto/kasviksilla-virkeytta-ja-terveytta-14207

Tempauksen tiimoilta löydät kaupaltamme aina joka viikko jonkun uuden kasvisreseptin kotikeittiöön testattavaksi!

Värikkään vitamiinipitoista alkuvuotta toivottaa Maaseutunaiset ja M Kyläkaupan väki!

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella alkaen 25. tammikuuta 2024 aina torstaisin joka toinen viikko,
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry