Suomi 100 vuotta - Vuolenkosken kyläalueella 100 tapahtumaa ja tempausta!

Suomen 100 -juhlavuoden kunniaksi Vuolenkoski-Koskenniskan kyläalueella järjestettiin 100 tempausta ja tapahtumaa vuoden 2017 aikana. Jokalauantaiset kesätorit, elävän joulukalenterin tempaukset sekä muut tutuksi tulleet tapahtumat muodostivat näistä kiinteän osan. Lisäksi koettiin elokuvailtoja, mankelimatkoja sekä monia muita kyläleimallamme varustettuja tempauksia.

Tapahtumapotpuri vetäistiin käyntiin pakkashuurteisen suomalaisittain jääsaunaprojektin merkeissä ja järvenjäällä sirklaillen. Alkuviipotukseen kuuluvat myös lumiukkojen kokoontumisajot, jäälyhdytetty kevytväylä ja nostalgiapala Kulkurin valssi. Monipuolisuuden keskeltä esiin nostettakoon loppukesän huikea Gospel rock -konsertti ja Suomi 100 vuotta -juhlametsän taimitempaus. Kiinteän osan juhlavuoden toiminnasta muodosti myös kylälle rakennettavan liikuntahallin työstäminen kylätalkoin ja sekä tapahtumajärjestelyin. Tapahtumien avulla kerättiin kylän omarahoitusosuutta kasaan liikuntahalliprojektia varten.

Kesän 2017 kruunasi heinäkuun 22. päivä järjestetyt Veteraanitraktorien Vetokisat. Myöäs näiden tuotto ohjattiin kylälle rakennettavan monitoimihallin hyväksi. .

Kiitos Sinulle tapahtumarikkaasta, yhteisöllisestä ja pontevasta Suomi100 -juhlavuodesta Vuolenkoskella!

Tapahtumat ja tempaukset

  1. 6.1. Jääsaunan rakentaminen
  2. 14.1. Lauantailuistelut Haapaniemessä
  3. 19.1. Lumiukkotalkoot
  4. 22.1. Latinorytmejä Seuratalolla
  5. 27.1. Kevytväylän valaisu jäälyhdyin
  6. 27.1. Elokuvailta: Kulkurin valssi
  7. 30.1. Tammikuun turinatupa
  8. 4.2. Maitolaituritalkoot
  9. 5.2. Hyvinvointipäivä seuratalolla
  10. 17.2. Elokuvailta: Onnelin ja Annelin talvi
  11. 25.3. Wellamon saunapäivä kylillä
  12. 26.2. Laskiaismäki iltamäkenä klo 17-19
  13. 27.2. Helmikuun turinatupa aiheena Lapsuuden kesämuistot
  14. 10.3. Elokuvailta: Mielensäpahoittaja
  15. 24.3. Puunkaatotalkoot Monitoimihallin hyväksi
  16. 25.3. Osakaskunnan pilkkikilpailut Karkealammella
  17. 26.3. Koskenniskan Marttojen pääsiäisaskartelu 
  18. 27.3. Maaliskuun turinatupa
  19. 1.4. Kaffinpaikan avajaiset
  20. 8.4. Kylätori
  21. 13.4. Kiirastorstain kirkko
  22. 15.4. Kaffinpaikan tori
  23. 22.4. Kaffinpaikan tori
  24. 24.4. Huhtikuun turinatupa
  25. 29.4. Kaffinpaikan tori
  26. 1.5. Vappumatinea
  27. 6.5. Kaffinpaikan tori
  28. 13.5. Kaffinpaikan tori
  29. 14.5. Äitienpäivän kakkubuffa Kaffinpaikassa
  30. 20.5. Kaffinpaikan tori
  31. 20.5. Bellavillan metsäretkitapahtuma
  32. Vuolenkosken koulun kevätjuhla
  33. 25.5. Helatorstain kirkko
  34. 27.5. Kesätori
  35. 3.6. Kesätori
  36. 5.6.-5.8. Majavanlastuja -valokuvanäyttely Peurankellossa
  37. 7.6. Radio Novan iltapäivä Vuolenkoskella
  38. 10.6. Kesätori
  39. 10.6. Kuokka isketään maahan, liikuntahallin maanajotalkoot alkoivat!
  40. 17.6. Kesätori
  41. 17.6. Luonnonkukkien päivän -retki
  42. 23.6. Juhannustori
  43. 23.6. Juhannuskokko
  44. 30.6.-1.7. Farmipäivät Kilkkilän Farmilla
  45. 1.7. Kesätori
  46. 8.7. Kesätori
  47. 12.7. Iltatori kirppishengessä lohisopalla höystettynä
  48. 15.7. Kesätori
  49. 19.7. Lasten traktorimarssi polkutraktorein kevyväylällä
  50. 20.7. Muistojen kylämatkataulun avajaistilaisuus
  51. 22.7. Veteraatraktorien vetokisat
  52. 22.7. Vetokisojen Suvimarkkinat
  53. 23.7.-30.7. Kyösti Variksen näyttely Karkelan Puimalassa
  54. 28.7. Mankelimatkat
  55. 29.7. Kesätori
  56. 29.-30.7. Liikutahallin pohjien kaivaminen 
  57. 30.7. Pärecafe
  58. 31.7. Suvea sanoin ja sävelin
  59. 2.8. Lasten tapahtuma Läiskis
  60. 5.8. Kesätori
  61. 5.8. Peurankellon 15-vuotissyntymäpäivät
  62. 6.8. Kesäkirkko
  63. 6.8. Mäkijärven pop-up kahvila
  64. 11-12.8. Vaatteiden vaihtopäivät Seuratalolla
  65. 19.8. Kesätori
  66. 20.8. cafe Bellavilla
  67. 24.8. Gospel Rock -konsertti
  68. 26.8. Kesätori
  69. 26.8. Suomen luonnon päivän Luontopolku, 100 päivää Suomen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin
  70. 1.9. Muotia, kauneutta ja hyvinvointia Peurankellolla
  71. 2.9. Kesätori
  72. 9.9. Kesätori
  73. 9.9. Perinnepäivät seuratalolla
  74. 16.9. Kesätori
  75. 23.9. Kesätori
  76. 23.9. Syyssäpinää Peurankellolla
  77. 24.9. Juustopolku
  78. 30.9. Syystori
  79. 30.9. Suomi 100 vuotta -juhlametsän taimien istutustempaus vanhalla palotallilla
  80. 1.10. Sadonkorjuujuhla
  81. 2.10. Turinatupa
  82. 24.10. Sanni Grahn-Laasonen ja liikuntahallin perutuskiven muuraus -tilaisuus
  83. 27.10. Koti-gastronomi tuotteiden myyntitempaus Peurankellolla
  84. 2.11. Husulan Vintin elokuvailta
  85. 3.11. Nuokun Halloween
  86. 4.11. Husulan Vintin elokuvailta
  87. 5.11. Turinatuvan elokuvakerta
  88. 18.11. Husulan Vintin Pop up -kahvila
  89. 24.11. Kylän kiitoskahvit Jussi Mennun eläköitymisen johdosta
  90. 25.11. Perinneruokakurssi
  91. 25.11. Havukranssitalkoot
  92. 26.11. Jouluvaellus
  93. 26.11. Kitaravirsiä-ilta
  94. 1.12. Elävän joulukalenterin avaus
  95. 2.12. Marttojen jouluaskartelu
  96. 3.12. Kyläkokous ja vauvarahojen jako
  97. 3.12. Peurankellon joulutempaus
  98. 4.12. Koulun ja kylän väen itsenäisyyspäiväjuhla
  99. 5.12. Kyläpisteen joululuukku
  100. 6.12. Itsenäisyyspäivän hartaus
  101. 7.12. Myllytontun joululuukku
  102. 8.12. VPK:n ansiomerkkienjako
  103. 9.12. Joulutori
  104. 9.12. Tuu tupahan joulutunnelmissa
  105. 10.12. Kauneimmat joululaulut
  106. 10.12. Peurankellon joulu
  107. 11.12. Turinatuvan pikkujoulut
  108. 13.12. Kyläkuituilta
  109. 14.12. Hunajainen joulukalenteriluukku
  110. 15.12. Nuokun joulukalenteriluukku
  111. 16.12. Multapossukerhon ötökkähotelli -luukku
  112. 17.12. Metsämotellin joululounas
  113. 17.12. Metsän eläinten joulurauhanjulistus
  114. 17.12. Joulua sanoin ja sävelin
  115. 19.12. Joulutontun sauvakävelylenkki
  116. 20.12. Koivukummun joulu
  117. 21.12. Koululaisten joulukirkko
  118. 23.12. Joulupakettien jako
  119. 24.12. Jouluaaton hartaus
  120. 25.12. Joulukirkko

Tämän lisäksi Vuolenkoskella talkoiltiin hurjasti kylälle rakenteilla olevan monitoimihallin hyväksi. Kylän osalta liikuntahallin rakentaminen aloitettiin puunkaatotalkoilla maaliskuun 23. päivä. Kuokka iskettiin maahan maanajotalkoiden myötä 10.6. Tämän jälkeen on järjestetty lukuisia talkoita, joiden aikana liikuntrahallin rakennuspaikalta on poistettu pintamaat, pohjat on kaivettu, vanhan paloaseman katto on vahvistettu, salaojia on kaivetu ja tehty liikuntahallin ukopuolinen maantäyttö. Nämä kaikki on tehty Vuolenkosken kylän toimesta. 

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee
 

Ma 9 - 15  Kyläpiste avoinna

Ti  9 - 15  Kyläpiste avoinna, Hieroja, ajanvaraus

Ke 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

To 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

Pe 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

La 9 - 15  Kyläpiste avoinna

 

Yhteystiedot:

Kyläpiste, Pauliina, 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamäki.fi

 

 

 

Jaa Facebookissa