Luukku 23

Aatonaatto. Töpsykkä kulkee raukeana kylän raittia. Joulukuu oli taas kerran ollut Töpsykälle täynnä iloa ja yllätyksiä. Tyytyväisyys ja hyvänmielen hyrinä valtasi ajatukset. Töpsykkä oli jälleen kerran vaikuttunut kyläläisten yhdessä tekemisen voimasta. Se on seurannut tiiviisti Kyläkeskuksen rakentumista, uusien asukkaiden kotiutumkista ja tulevien tapahtumien suunnittelua. Kiltit lapset lämmmittivät erityisesti sen mieltä ja Töpsykkä onkin saanut kertoa hyviä uutisia kerta toisensa jälkeen ylitontulle.

Tänään Töpsykkä halusi kokeilla jotain uutta ja erilaista. Se oli kuullut aluetta koskevasta maakunnanvaihdoksesta. Silloin se sai idean. Parta hulmuten se sinkosi Vuolenkoskentietä eteenpäin. Päämääränä sillä oli paloauto. Täytyihän sen nähdä, miltä maailma näyttäisi ylempää. 

Samalla Töpsykkä halusi muistuttaa joulun alla tärkeästä asiasta: muistetaan paloturvallisuus.

Hyvät muistutukset voi käydä lukemassa alla olevasta artikkelista, jonne tärkeimmät tärpit koottu listaksi.

https://www.kotitalolehti.fi/tarkista-palovaroittimet-ennen-joulua/

Sillä aikaa tyytyväinen Töpsykkä oli jo kivunnut sammutusauton hyttiin maailmaa katselemaan. "PHPELA, täältä tullaan!" se huudahti.

24.12.2020
23.12.2020
22.12.2020
21.12.2020
20.12.2020
19.12.2020
18.12.2020
17.12.2020
16.12.2020
15.12.2020
14.12.2020
13.12.2020
12.12.2020
11.12.2020
10.12.2020
09.12.2020
08.12.2020
07.12.2020
06.12.2020
05.12.2020
04.12.2020
03.12.2020
02.12.2020
01.12.2020

Yhteystietomme (kopio)

Elävä joulukalenteri

Avoinna joulukuun ajan vanhalla palotallilla

Vuolenkoskentie 1196

19160 Huutotöyry

Yhteys kalenterityttöihin:

joulukalenteri@vuolenkoski.fi